Pahantorjujan merkki ja Erikin kivi

Pahantorjuja-kivi ja Pahantorjujan merkki.

Pahantorjujan merkki

Vanjoen rannalla Ryönän tilan mailla on ollut kivi, johon on uurrettu omalaatuinen ”tikku-ukon” kuva. Kyseessä on Pahantorjuja-kivi (ts. paholaisenkarkotuskivi, pelotinkivi). Kivi on siirretty vuonna 2023 Vihdin museoon, jossa siihen voi käydä tutustumassa.

Pahantorjuja-kuvion uskotaan kulkeutuneen Vihtiin 1300-luvulla liikkuneiden novgorodilaisten myötä. Kuviota on pidetty mm. karjan suojaksi piirrettynä taikamerkkinä tai sen on arveltu varjelleen vaimoja hedelmättömyydeltä. Vanhojen bysanttilaiskristillisten vertauskuvien sanakirjasta löytyy samanlainen ristimuoto, ”kolmikärki-haarukkaristi”. Neliosainen kolmikärki-haarukkaristi, jota tiedetään käytetyn mm. ehtoolliseen viittaavana sinettikuviona, on itäistä alkuperää. Se tunnetaan Egyptistä ja Syyriasta jo varhaisilta kristillisiltä vuosisadoilta.

Kolmikärki-haarukkaristi sisältää viittauksen Pyhään Kolminaisuuteen – kärkien kokonaismääräksi tulee 12 eli apostolien lukumäärä. Ristien sakaroiden välissä olevat neljä pistettä tai pientä ympyrää viittaavat neljään evankeliumin kirjoittajaan. ”Pahantorjujan” erikoisuus on pystyviivan ylä- ja alasakaroiden sivuhaarojen jatkaminen taitoksilla, jolloin kuvan keskukseen muodostuu ihmistä muistuttava hahmo. Luultavaa on, ettei Vihdin ”pahantorjujan” tekijä ole tuntenut kirkollista kuvasymboliikkaa. Hän lienee uskonut, että kuvalla on maagista voimaa, joka varjelee häntä itseään, hänen taloaan ja sen asukkaita, kenties koko kyläyhteisöä. Taikausko ja kristillisyys ovat silloin menneet sekaisin.

Erikin kivi (Ristin kivi, Erikinpojan kivi)

Historiaa huokuva Erikin kivi.

Kivi on merkitty 1770-luvun karttaan nimellä ”Ristin Kifvi”. Siinä on luettavissa nimi ”SIMON ERICS” molemmin puolin pitkää pystyuurretta. Hipping kuvailee Vihdin historia -kirjassa kiven ehjänä, jolloin sen yläosassa oli nähtävissä risti ja vuosiluku 1651 (MDCLI), ja kiven takapuolella ”mieshenkilön kuva”. Hipping kertoo myös perimätiedosta, jonka mukaan kivi olisi pystytetty jokeen hukkuneen muistoksi. Hän arvelee, että kyseessä olisi Vanjoen Skotin isäntä, joka kirkontilien mukaan haudattiin vuonna 1652.

Toisaalta yhteinen vanha tapa velvoitti merkitsemään paikan, missä joku on ulkona ollessaan kuollut. Kuolinpaikan merkkinä on käytetty mm. kiveen hakattuja uurteita. Erikinpojan kivi saattaa olla vanhin Suomessa säilynyt ajoituskelpoinen kuolinpaikan merkki. Todennäköisimmin kyseessä on ns. karsikkokivi, eli vainajan saattomatkan pysähdyspaikkaa osoittava muistomerkki. 1700-luvulla jokirannassa ollut tie on hävinnyt. Ulkonäöltään kivi voisi myös kelvata rajapyykiksi, jos olisi viitteitä siitä, että paikalla olisi ollut isojakoa edeltävä raja tai seudulla olisi ollut sen niminen tuomari tai nimismies. Kivi on muisto Simon Erikinpojasta, on se sitten Lounais-Suomen toistaiseksi ainoa tunnettu karsikkokivi tai hänen valvomansa rajankäynnin pyykki.

Juoksuhaudat ja linnoitukset

Juoksuhaudat on vieläkin nähtävissä Hyrtiönmäellä.

Ensimmäinen maailmansota (1914 – 1918) jätti jälkensä myös Jokikunnan maisemiin. Pietarin turvaksi alettiin varustaa teitten suunnassa kenttälinnoitusasemia sopiviin maastonkohtiin Länsi-Suomessa. Työt Vihdissä alkoivat joulun alla 1915 Nummelassa, kirkonkylässä ja Jokikunnalla. Näissä työkohteissa oli kevättalvella 1916 päivittäin töissä 500 – 800 jalka- ja hevosmiestä. Kenttävarustustöitä tekivät osittain venäläiset sotilaat, osittain palkattu työväki venäläisten sapööri- eli pioneeriupseerien johdolla. Linnoitustyöt loppuivat vuoden 1918 alkuun mennessä.

Linnoituksen rakentaminen toi Jokikunnalle, jota kutsuttiin silloisen postiaseman mukaan Merramäeksi, monenlaista touhua ja antoi työtä paikallisille asukkaille. Venäläinen esikunta majaili jokisillan läheisessä talossa, jossa myös maksettiin palkat. ”Patterinmäen” työmaalle oli paljon halukkaita, sillä siellä maksettiin hyvää palkkaa.

Jokikunnalla linnoituslaitteet on kaivettu maahan tai louhittu kallioon maastoa hallitsevalle rinteelle. ”Juoksuhauta-alue” on n. 80 – 90 metriä ylempänä tiestä, jota pitkin vihollinen mahdollisesti olisi yrittänyt edetä. Puolustuslinja on tehty poikkisuuntaisesti tiehen nähden ja laajalle alueelle maastoon. Kaivantoja on yhteensä n. kolme kilometriä.

Jokikunnalla kaivantoja on yhteensä
noin kolme kilometriä.

Etulinjaan rakennettiin sirpaleen kestäviä suojia, ja puolustusasemien taakse tykkitulen kestäviä suojatiloja, kuten majoitukseen tarkoitetut suojahuoneet, joista pääsi yhdyshautoja pitkin etulinjaan. Taisteluasemat muodostuivat tuliasemista, ampumatarvikevarastoista, miehistösuojista sekä taistelu- ja yhdyshaudoista. Jälkiä kaikista niistä löytyy Hyrtiönmäeltä. Vallien korkeus on ollut alun perin 1 – 2,5 metriä. Rintasuojina käytettiin louhinnasta syntyneestä kiviaineksesta kasattuja suojavalleja. Niiden suojanpuolella oli kiväärimiehiä varten tehtyjä ampumakorokkeita. Haudat, tuliasemat ja suojat tuettiin puurakenteilla. Katoissa käytetyt hirret peitettiin maalla ja kivillä, betonia ei käytetty. Puolustusasemien eteen pystytettiin piikkilankaesteitä. Puolustuslinjojen taustalla sijaitsivat tykkipatterit.

Hyrtiönmäki (Patterinmäki) on Jokikunnalle kulttuurihistoriallisesti arvokas alue. Juoksuhaudat ovat vielä nähtävissä, kivestä rakennetut suojavarustukset sen sijaan ovat vuosien saatossa sammaloituneet. Siellä ne silti ovat kertomassa omaa tarinaansa.

Jokikunnan hyppyrimäet

Jokikunnan hyppyrimäet Seurojentalon
pihalta katsottuna.

Iso hyppyrimäki ja tuomaritorni valmistuivat joulukuussa 1961, harjoitusmäki helmikuussa 1962 ja mäkien läheisyyteen saman vuoden syksyllä sauna- ja peseytymistilat. Mäen vihki käyttöön kansanedustaja Veikko Helle. Avajaiskilpailut pidettiin tammikuussa 1962, jolloin kisan voitti lahtelainen Kalevi Kärkinen 47 metrin hypyllään.

Jokikunnan hyppyrimäet olivat aikanaan kovassa käytössä. Helmikuussa 1962 iltamäen voitti Eino Kirjonen kolmituhatpäisen yleisön seuratessa 52 metrin lentoa. Saman vuoden maaliskuussa kansallisiin kilpailuihin osallistui Suomen mäkimiesten parhaimmistoa ja Zakopanen MM-kisojen edustusjoukkue. Vuonna 1963 iltamäenlaskuissa hyppäsivät maamme huiput: Eino Kirjonen, Esa Klinga, Markku Maatela, Veikko Kankkonen ja Niilo Halonen. Veikko Kankkonen oli Jokikunnalla hyppäämässä Innsbruckin kisatalvena 1964. Paikalla oli n. 2000 henkeä todistamassa Kankkosen 54 metrin mäkiennätyksen syntymistä.

Mäessä järjestettiin joka talvi kelien salliessa Vihdin Hiihdot, kansallisia ja piirikunnallisia kisoja sekä ratkottiin Vihdin Viestin ja Vihdin kunnan mestaruudet. Jokikunnan Urheilijat järjesti omille jäsenilleen sarjahyppy- ja mestaruuskisat. Simo Havukorpi saavutti yhdistetyn kilpailuissa nuorten Suomen mestaruuden vuonna 1987 Vihdin Viestin edustajana. Yleisöä kävi kilpailuissa paljon ja iltamäenlaskujen yhteydessä järjestettiin ilotulitus.

Ravintolatoimikunta huolehti väelle syötävää ja juotavaa: hernekeittoa, voileipiä, makkaroita, kahvia ja muita virvokkeita.

Vuonna 1991 järjestetyt Koululiikuntaliiton valtakunnalliset mäkihyppykilpailut yläasteen ja lukion oppilaille toi Jokikunnalle 150 kisaajaa. Vihdin kunnan Vihdin Hiihtojen 30-vuotismäkikilpailu helmikuussa 1994 keräsi 39 hyppääjää eri sarjoihin.

Jokikunnan hyppyrimäet toimivat vieläkin maamerkkinä ja kuuluvat erottamattomasti kylän maisemaan. Kilpailuja ei ole järjestetty enää vuosiin, ja turvallisuussyistä johtuen hyppyrimäkiin kiipeäminen on nykyään kielletty. Hyppyrimäkien historiasta ja menneestä talkoohengestä voidaan kuitenkin olla ylpeitä vielä tänäkin päivänä.

Lintutorni

Vanjärvi tunnetaan laajalti upeana lintujärvenä, jonne saapuu paljon lintuharrastajia kauempaakin. Kevät- ja syysmuuttojen aikaan Vanjärvi toimii lintujen suosittuna pysähdyspaikkana. Keväällä lintutornilta saattaakin nähdä tuhansia muuttolintuja yhdellä kerralla.

Vuonna 2000 Vanjärven rannalle rakennettiin jokikuntalaisten aloitteesta Vihdin ensimmäinen lintutorni kaikkien lintuharrastajien iloksi. Lintutorni saatiin pystyyn useamman tahon yhteistyönä. Helsingin seudun lintutieteellinen yhdistys Tringa ry antoi suurimman taloudellisen panoksen, Vihdin kunta luovutti maa-alueen, Apla ry avusti ja kuljetti tavaraa ja Jokikunnan kylätoimikunta sekä kyläläiset antoivat projektille oman työpanoksensa.

Lintutornin vierestä on kulku myös uimarannalle. Alue kuuluu luonnonsuojelun piiriin, joten siellä saa kulkea vain erikseen tehtyjä polkuja pitkin.